Niinpä niin, siellä sitten olin uskollisesti kello 13:30 torstai-iltapäivänä Alepan nurkalla vaanimisasemissa. Kiikarissa eivät nyt olleet Rainbow-herkuista notkuvat hyllyt, vaan ennemminkin silmänruoka ja hengen ravinto. Toisin sanoen viime viikolla bongattu namipala: Rekkamies. (Lausutaan syvällä rinta-äänellä ärjäisten, kuitenkin samalla ilmentäen mummojenauttelukykyä). Muovikassit sojossa olin valmiina singahtamaan kaupan ovista sisään heti kun tuttu, polvia notkauttava rekan pörähdys kantautuisi äärimmilleen viritettyihin kotiäidin korviini. Mutta kuten aina sanotaan, hiljaisuus ei tiedä hyvää. Ei nytkään.
Rekan sijaan kadun toiseen päähän ilmestyi tuttu hahmo. Taloyhtiön Puuhanainen. (Lausutaan uhkaavia talkoita sun muita ikäviä viemärisukellushommia enteilevällä äänenpainolla). Salamaa nopeammin pelastauduin Alepan kotoisaan suojaan siitä huolimatta, että ensimmäinen vilaus toivotusta kohteesta saattaisi jäädä huomaamatta. Ja mitä siellä näinkään? Pula-ajan Neuvostoliiton karmean todellisuuden!! Tyhjyyttään ammottavat hyllyt kertoivat samaa karua tarinaa, mikä oli luettavissa tuulikaappiin pystytetyssä kyltissä: Suljetaan remontin ajaksi 23.9.-13.10. Kolme viikkoa ilman ruokaa! Stalinin kuvat silmissä viuhuen säntäsin jonkinlaisena refleksinä säilykepurkkihyllylle hamstraamaan suolakurkkuja.
Haalittuani paniikinomaisesti koriini myös säilykepunajuurihyllyn sisällön ja pari purkkia smetanaa, tajusin yhtäkkiä, mikä oli todellinen ongelmani. Ei ruokaa = ei tavarantoimituksia = ei Rekkamiestä. Nyyh. Seuraava mahdollisuuteni valella öljyä orastavan etäsuhteemme liekeille koittaa vasta ensi kuussa. Säälittävästi laahustin kassalle ja kipitin kiltisti kotiin tarjoilemaan aviomiehelle maittavia suolakurkkuaterioita.
Lohdukkeena kävin sitten tänään korvaavassa ruokakaupassa, hieman kauempana sijaitsevassa S-marketissa. Ratkaisevan 200 metrin etäisyyseron takia S-market on minulle, arjen voimavarat tarkasti optimoivalle henkilölle lähes tutkimatonta aluetta. Kokemus oli huumaava. Viis rekkamiehistä, kun korvauksena minulle tarjotaan hyllyn täydeltä orgaanista Clipper-teetä! Täysjyvänuudeleita perhepakkauksissa! Pikku Myy -hammastahnaa! Sekä luomuvalmisteista tomaatti-basilika-levitettä! (Nyt ennen kuin kukaan alkaa muistutella, että minulla kasvaa parvekkeella luomuna sekä tomaattia että basilikaa, niin todettakoon että karu totuus on että en kuuna päivänä saisi niistä aikaan levitettä.) Loppujen lopuksi uskallan siis varovaisesti toivoa, että tämä vastoinkäyminen ehkä koituu vielä onnekseni. Kauppareissun jälkeen tosin kesti aika kauan miettiä, mitä ruokaa valmistaisin Bart Simpsonin muotoisista makaroneista ja Pikku Myy -hammastahnasta...